» Risut ja ruusut

Oli aika,  kun pelastustoimen henkilöstö oli kansalaisten mielissä arvostettua ammattiryhmää. Palomies oli jokaisen pikkupojan unelma-ammatti. Tuo kiiltäväkypäräinen, lähes supervoimat omistava henkilö sammutti tulipalot, pelasti ihmiset ja eläimet, kuljetti kipeät sairaalaan ja onnistui tuomaan kuolemanrajan toiselta puolelta takaisin henkiin. Ei ollut juurikaan sorapuheita tuon ammattiryhmän työstä. Tekivät arvokasta työtä kuntalaisen edestä mihin tahansa vuorokauden aikaan.

Vettä on virrannut Suomen vesistöissä vuosien kuluessa. Vuosikymmenten myötä myös maailma muuttui ja sairaankuljetus muuttui ensihoidoksi. Toimijat eivät enää olekaan palomiehiä vaan terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Ensihoitotoimintaa pyörittää palolaitosten ohella useita erilaisia toimijoita yksityisestä palveluntuottajasta sairaanhoitopiirien omaan toimintaan. Ensihoito on saanut julkista näkyvyyttä toisella tavalla kuin aikaisemmin. Se on esillä televisiossa, lehdissä, radiossa ja sosiaalisessa mediassa. Samalla kun julkisuuskuva on lisääntynyt, myös kritisointi toimintaa kohtaan on tullut helpommaksi, suositummaksi ja sen voi tehdä nimettömästi sekä kasvottomasti.

Ei ole kovin tavatonta tavata mediasta uutisointia, jossa ensihoidon jokin osa-alue ei ole mennyt ihan kohdalleen. Milloin on auto väärässä paikassa, joutunut kolariin, hoitajat teki niin näin ja noin tai jättivät pirulaiset kotiin, vaikka ehdottomasti olisi pitänyt päästä juurikin sillä punaisella minuutilla sairaalaan. Tällöin kansalaisen on paras hetki avata tuo sanainen arkku ja kovin sanoin kritisoida toimintaa vaikkapa jonkin uutisen alla olevaan kommenttikenttään. Eipä nimittäin ole kuin hetki tästä kirjoituksesta, kun luin erään paikallislehden artikkelin alta kommentteja oman työni tärkeydestä ja kuinka ”arvokasta” työtä oikein teenkään.

Asian ydin ei todellakaan ole, että kaipaisin glooriaa ja ylistyssanoja. Ei totta vie. Tosiasia varmasti monelle ensihoidon ammattilaiselle on, että tekee työtä siinä missä minkä tahansa ammattikunnan edustaja. Jotta maailmanmeno ei kovin paljoa heiluisi, niin jokaisella työllä on paikkansa. On kuitenkin kohtalaisen silmiinpistävää, etten juuri löydä samanlaista kritisointia putkimiesten tai muurarien toiminnasta ja työstä julkisuudessa kuin omastani.

Ymmärrän varsin hyvin ensihoidon nykymuodossaan olevan kansalaiselle melkoinen mysteeri. Se ei ole palvelu jota käytetään säännöllisesti (on poikkeuksia). Ensihoito on palvelu, jota käytetään kansalaisen henkilökohtaiseen poikkeustilanteeseen silloin, kun kaikki ei ole hyvin. Tuolloin henkilökohtainen hätä menee kaiken ymmärryksen yli. Silloin ei välttämättä kykene ajattelemaan, että myös ensihoitajilla on ohjeensa, jotka eivät ole pelkkiä ”musta tuntuu” – tai ”laiskuuttaan” –juttuja. Onko siltikään tarve riepotella niitä ihmisiä tuolla julkisesti? Pitääkö median edustajien uutisoida pelkkiä negatiivisia juttuja? Harvemmin kun saa lukea tai kuulla siitä miten ollaan onnistuttu työssämme. Risuja siis riittää aina.

Kuva1Kuvassa harvinainen palaute, joka lämmittää todella mieltä. Saapui asemalle kera kiitoskortin. Saa uskomaan, että kai me joskus edes tehdään jotain hyvääkin.

 

Henry Sippola