Riskienhallintaa

Riskienhallinnasta on tehty lukuisia tieteellisiä tutkimuksia ja teoksia. Tämän kertainen kirjoitelmani lähestyy riskienhallintaa maanläheisesti ilman tieteellistä lähestymistä ja viittauksia alan teoksiin. Määrätyissä kohdissa olen tehnyt yleistyksiä, eli ns. vetänyt mutkia suoriksi.

Valitsin tämän aiheen lukiessani paikallisen sanomalehden juttua Porin tulvansuojelusta. Pohdin politiikan ja viranomaistoiminnan merkitystä riskienhallinnan osana.

 Riskimatriisi käsitteenä

Riskimatriisi on klassinen riskienhallinnan malli. Siinä on X- ja Y-akselilla riskin todennäköisyys ja vaikuttavuus. Tapahtuman riskiluku saadaan kertomalla nimittäjät keskenään. Kyseinen malli on yleisesti käytössä esimerkiksi yritysten pelastussuunnitelmissa, mutta on varsin yleispätevä ajateltaessa mitä tahansa riskiä ja siihen varautumista. Yleisesti ottaen todennäköisimmillä riskeillä on pienin vaikuttavuus. Esimerkiksi liukastumiset pihamaalla aiheuttavat vahinkoa yksittäiselle henkilölle. Todennäköisyyttä vähennetään esimerkiksi säännöllisellä hiekoittamisella ja valaistuksella. Vaikutukseltaan kriittiset riskit (esim. suurpalo) ovat yleensä epätodennäköisiä. Suurpalon todennäköisyyttä vähennetään esimerkiksi palo-osastoinnilla, palotekniikalla (esim. sammutuslaitteisto) ja turvallisuuskulttuurilla.

Riskimatriisi (Valtiovarainministeriö, vm.fi)

 

 

 

 

 

 

 

 

Riskienhallinta yhteiskunnassamme

Riskienhallinta on aina myös politiikkaa. Yhteiskunnallisia ja alueellisia riskejä kartoittaessa täytyy aina huomioida, että rahaa on käytössä rajoitetusti. Riskejä on paljon ja ne ovat erilaisia. Keskiössä on kysymys siitä, miten nämä moninaiset riskit ”pisteytetään” ja arvotetaan. Päivän polttavia riskejä ovat esimerkiksi homekoulut, teiden kunto ja vanhusten palveluasuminen. Jokainen toimija näkee riskin omalta kannaltaan ja saattaa korostaa sen merkitystä. Riskien siirtyminen politiikkaan tapahtuu esimerkiksi puolueiden painotuksissa. Äänestäjien segmentointia toteutetaan profiloitumalla määrätyn asian soihdunkantajaksi.

Rakennuspalot tarkastelussa

Pelastustoimen riskeistä puhuttaessa nostan esille klassisen esimerkin, eli rakennuspalot. Rakennuspalo toteuttaa fysikaalisesti samaa etenemismallia paikasta riippumatta. Rakennuspalo on dynaamisesti kehittyvä onnettomuus, jossa ensimmäisten minuuttien toiminnalla on suuri merkitys omaisuus- ja henkilövahinkojen välttämisessä. Pelastustoimen keskeisenä mittarina pidetään palokuolema -tilastoa, joka pyörii Suomessa sadan henkilön tuntumassa. Varmin tapa estää palokuolemat olisi asettaa sammutuslaitteisto kaikkiin rakennuksiin, joissa ihmiset oleskelevat. Tämä ei vähennä rakennuspalon todennäköisyyttä, mutta pienentää merkittävästi sen vaikuttavuutta. Kustannuksiltaan tällainen määräys olisi kuitenkin ylimitoitettu. Riskiä rajaamalla voitaisiin päästä ratkaisuun, jossa kaikki tilat missä yövytään saatettaisiin sammutuslaitteiston piiriin. Vielä tutkimusongelmaa rajaamalla voitaisiin lähteä profiloimaan palokuolemien merkittävintä riskityyppiä. Tiedossa on, että palokuolematilastoissa osallisten ikä on kasvussa. Rajausta voitaisiin tehdä iän ja tavoitettavuuden (lähimmän pelastuslaitoksen yksikön toimintavalmius) mukaan. Kustannuksia saataisiin karsittua vielä lisää, jos rajattaisiin sammutuslaitteiston toimintasäde vain määrättyihin huonetiloihin, esimerkiksi keittiöön ja makuuhuoneeseen. Viranomaistoiminnan osuus ajatusleikissä nousee lainsäädännön (asian maininta) ja asetusten (asian määrittely) laadinnassa. Markkinoilla on monenlaisia sammutuslaitteistoja. Hyväksyttävien sammutuslaitteistojen määrittäminen olisi viranomaistoimintaa, osittain politiikkaakin.

Pelastustoimen muu riskihallinnan tarkastelu

Satakunnan pelastuslaitos ylläpitää vesisukellustoimintaa kahdella paloasemalla (Rauma ja Pori). Vesipelastustehtävien määrä on suurin kesällä ja kelirikon (heikkojen jäiden) aikoihin. Yleistämällä voidaan todeta, että riskit kasvavat mitä enemmän aikaa vietetään veden äärellä. Aivan samoin kun alueen asukasmäärällä on keskeinen vaikutus onnettomuuksien lukumäärään. Sopimuspalokunnat ylläpitävät hälytysvalmiutta kaikkina vuorokauden aikoina vähintään palokuntasopimuksessa määritellyn vahvuuden edestä. Määrätyt kuukaudet ovat onnettomuuksien lukumäärän suhteen vilkkaampia. Lisäksi määrätyt ilmiöt lisäävät hälytysten määrää. Palokuntasopimusta voisi ajatuksen tasolla mukauttaa esimerkiksi ilmatieteen laitoksen varoitusten ja metsäpalovaroituksen aikana. Tämä olisi tilaajan kannalta edullinen menettelytapa, mutta ei välttämättä tuottajan. Itse kannatan yhdenmukaista valmiutta. Se on tasapuolista palvelua veronmaksajille.

Yhteenveto

Yhteenvetona totean, että riskienhallinta on aina myös politikointia ja viranomaistoimintaa. Siihen vaikuttaa merkittävästi kustannukset ja vaikuttavuus. Vaikuttavuuden arviointia hankaloittaa riskien monimuotoisuus ja rajoitettu määrä rahaa.

 

Antti Halmela