Palomiesten toiminta on inhimillistä, vai onko?

Kirjoitin viimeksi elämästä paloaseman seinien sisäpuolella. Tällä kertaa uskaltaudun jo ulos ihmisten ilmoille.
Viranomaistoiminnan pitäisi olla suunnitelmallista, tarkkaa, täsmällistä ja luotettavaa. Näinhän se yleensä onkin. Suunnitelmallisuus on joskus turhan lyhytjänteistä. Tarkkuus ja täsmällisyys jäävät toisinaan hehtaaritasolle. Luotettavuus voi olla joidenkin mielestä myös synonyymi tasapuolisuudelle, oikeudenmukaisuudelle ja inhimillisyydelle. Kaiken kaikkiaan ihmisen toiminta on inhimillistä sankareineen ja epäonnistumisineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPari tarinaa palomiesten inhimillisyyden aiheuttamista mokaamisista. Palohälytys tuli kerrostalon neljännen kerroksen asuntoon, josta kuului palovaroittimen miellyttävää vinkunaa. Sammutusyksikön miehistö osaa kyllä laskea muutakin kuin haalarinsa. Ko. tapauksen harmitus syntyi erehdyksestä kerroksia laskettaessa. Moottorisahalla avattu asunnon ovi oli kerrosta liian aikaisin, eli kolmannen kerroksen ovi. Asunnon isäntä tuli eteisessä vastaan hämmästyneen oloisena, ja totesi, että oven olisi saanut auki helpomminkin. Eipä muuta kuin kamat kainaloon, ja kerros ylemmäs.

Toinen juttu liittyy ensihoitoon pari vuosikymmentä sitten. Paroalhon kaupunginosassa eräässä osoitteessa käytiin asukkaan sairauskohtauksien johdosta useasti. Yleensä kuljetus suuntautui keskussairaalaan naapurikaupunkiin. Kerran kävi niin, että kohteessa asukas avattuaan ulko-oven lyyhistyi tajuttomana suoraan sairaankuljettajien syliin. No eipä mitään, potilas paareille ja lasarettiin. Joskus, mutta kuitenkin aika harvoin, käy näin nopeasti avun saanti. Tunnin kuluttua tuli sairaankuljetushälytys samaan osoitteeseen. Aiemmin kuljetetun puoliso oli kaatunut saunassa, ja jalka oli murtunut. Tapaturmasta oli kulunut jo yli tunti. Hän kertoi miehensä lähteneen aikoja sitten hälyttämään ambulanssia, mutta oli häipynyt itse teille tietämättömille. Potilas oli raahautunut alakerran saunasta tuskanhuutojen säestyksellä yläkertaan onnistuen itse hälyttämään apua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPalomiesten toiminta on inhimillisine erheineen välillä harmillista, mutta kukaan ei nauti vahingoniloa, vaikka keikkojen jälkeen saunan lauteilla saadaan parhaat naurut.  Tätä lukiessanne tiedämme juhannusjuhlien mies- ja naistappiot. Hukkuneita, liikenneonnettomuuksien ja väkivallan uhreja. Veneet tykkäävät siitä, että niitä soudellaan. Niissä ei kuitenkaan pidä seisoa sepalus auki. Vaikka Granadan penkki kuumottaa, antaa kaasujalan vaan lepuuttaa nopeusrajoitusten mukaisesti. Ja jos otetaan teräviä, niin ei sitten mielellään Moraa. Toivottavasti uhriluku on nolla, ja kaikille Suomen suvi on rauhan ja onnellisuuden aikaa. Sitä toivomme jokaiselle ihmiselle. Saisimme olla hiljakseen hälytysvalmiudessa. Vesisukeltajat saisivat silotella kumipukujaan ja ensihoitajat rullata sideharsojaan leppoisasti paloasemalla.

Auvo Koskialho