» Palokunta fiktiossa

Henkilöesittelyssäni mainitsin, että elokuvat ja televisiosarjat kuuluvat jossakin määrin vapaa-ajan intresseihini. Tässä kirjoitelmassa tuon hieman esille paloasemien toimintaa fiktiossa. Palokunta on aiheena ylittänyt Hollywood-kynnyksen, mutta jää vertailussa poliisi- ja etsivämaailmaan volyymista lähtötelineisiin. Omasta mielestäni laadukkain ja elokuvana paras puhtaasti palokunta-aiheinen elokuva on Ron Howardin ohjaama ja vuonna 1991 ilmestynyt Tulimyrsky (Backdraft). Elokuva kertoo Chicagon paloasemien arjesta ja hektisyyttä rainaan tuo alueella riehuva pyromaani. Elokuvan mielenkiintoisinta antia on omasta mielestäni Robert De Niron näyttelemän roolihahmon suorittama palontutkinta.

Elokuvien lisäksi palokunta on päässyt myös televisiosarjoihin ja tunnetuin tekele taitaa olla Asema 62 (Rescue me). Sarja kertoo New Yorkilaisen paloaseman ja sen henkilöstön arjesta. Lisämielenkiintoa tuo päähenkilön posttraumaattiset WTC–kokemukset. Suomessa ei palokunta ole elokuvien valokeiloissa ollut, mutta tosi-tv-buumin myötä myös paloasemat saivat omat hetkensä julkisuudessa. Tunnetuin ja sarjojen pioneerina on toiminut Pelastajat, jossa dokumentaarisesti seurataan paloasemien operatiivista arkea. Vastaavanlainen sarja on 112, jossa tosin seurataan useamman viranomaisen toimintaa, ns. auttamisen ketjua.

Tarkempaan syyniin otan tässä kirjoitelmassa legendaarisen katastrofielokuvan Liekehtivä torni (Towering inferno). Elokuva kertoo vastarakennettua pilvenpiirtäjää kohtaavasta suurpalosta. Tarinan keskiössä on kaikki sankarin ainekset omaava palopäällikkö Mike O’Hallorhan (Steve McQueen) ja hänen rinnallaan toimiva pelastuspalveluhenkilökunta. Elokuva on tehty vuonna 1974. Sen ohjasi John Guillermin ja vuosien saatossa elokuvan hartioille on laskettu eräänlainen kulttileffan maine. Elokuva voitti aikanaan myös kaksi Oscaria (Paras kuvaus ja leikkaus). Elokuva pohjautuu löyhästi kahteen kirjaan (The Tower ja The Glass Inferno).

Elokuvan kansi (Warner Home Video)
Elokuvan kansi (Warner Home Video)

Elokuvan pääasiallinen tarkoitus on olla viihdyttävä ja juoneltaan koukuttava. Usein näiden toteutumiseksi joudutaan hivenen karsimaan realistisuudesta. Liekehtivässä tornissa on useampiakin kohtauksia, jotka eivät arkielämässä olisi mahdollisia. Näin alalla työskentelevän henkilön silmin niihin tietysti kiinnittyy elokuvaa katsellessa katsomisen pääasiallinen huomio.

Ensimmäinen epäloogisuus osuu rakennuksen käyttöönottoon. Onnettomuus ylipäätänsä on epätodennäköisten asioiden summa. Elokuvan edetessä tämä yhtälö kertautuu. Suomessa ei tosin rakennukselle annettaisi käyttölupaa ennen kuin henkilöturvallisuuden kannalta merkittävät ratkaisut ovat kunnossa. Tässä tapauksessa rakennukselle ei olisi annettu käyttölupaa ennen sprinkler-laitteiston toiminnan varmistumista. Ei, vaikka rahaihmiset voimakkaasti rakennuksen käyttöönoton puolesta painostaisivatkin.

Suomessa operatiivinen pelastustoiminta on muodostunut linjaorganisaation mukaiseksi organisaatiokaavioksi. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella joukkiolla on esimies. Alais-esimies-vuorovaikutus käydään kunkin organisaatiotason esimiesten kesken. Elokuvan palopäällikkö johtaa milloin ketäkin ja välillä myös hyppii roolista toiseen. Aivan lopussa katastrofipaikalle saapuu oikea palokalifi (korkein päällikkö). Hän tokaisee palopäällikölle, että tehtävän kannalta ratkaisevan teknisen suoritteen ratkaisemiseksi tilannepaikalla on kaksi henkilöä, jotka siitä selviytyvät (joista toinen kuollut). Niinpä palopäällikkö lähtee räjäyttämään pilvenpiirtäjän katolla olevaa sammutuslaitteiston vesisäiliötä. Itse voisin ajatella tässä kohtaa, että oikeat tehtävät oikeille henkilöille.

Kuvakaappaus elokuvasta: Palopäällikkö ehtii välillä tanssikengissään myös suihkuputken varteen (20th Century Fox (Special Edition - 2-disc))
Kuvakaappaus elokuvasta: Palopäällikkö ehtii välillä tanssikengissään myös suihkuputken varteen (20th Century Fox (Special Edition – 2-disc))

Elokuvan eräässä kohtauksessa joukkio siviilejä ja palomiehiä jää jumiin varatienä toimivaan porraskäytävään. Joukkue pyrkii juhlasaliin, jonne ihmisiä on evakuoitunut turvaan. Välissä on esteenä palo-ovi, johon on jäänyt jo rakentamisvaiheen aikaiset kottikärryt sekä kosolti kovettunutta sementtiä. Joukkion neuvokkaimmalta palomieheltä ei mene sormi suuhun, vaan hän kaivaa sammutusasun takin povitaskusta dynamiittipötkön. Palo-ovi saadaan näin räjäytettyä auki. Samalla tietysti palo-osastointi savuttoman ja savuisen tilan välillä katoaa, mutta tämä on sivuseikka. Suomessa ei sammutustehtävää suorittavan henkilön perusvarustukseen dynamiitti kuulu (työturvallisuus).

Tulipalon kuumuus ja savu vaativat pilvenpiirtäjän sisällä työskenteleviltä henkilöiltä sammutusasun ja paineilmalaitteet palopäällikköä lukuun ottamatta. Hän luikkii kerroksesta toiseen virka-asusteessa ja kravatti suorassa välillä sammuttajan suihkukulmaa säädellen. Luonnollisesti tällainen kuolemattomuus ja ns. viiksien kautta hengittäminen ei ole mahdollista edes palopäällikön toteuttamana (elokuvien tulipalot on useimmiten toteutettu esim. nestekaasulla, jolloin savunmuodostus ei ole verrattavissa normaaliin palonkehittymiseen, jossa suljetussa tilassa savukaasujen määrä pienessäkin palossa on huomattavan suuri ja hengenvaarallinen).

Näin loppuun mainitsisin vielä, että tulipalojen sammuttamiseen liittyen on tehty paljon viihdyttäviä elokuvia ja sarjoja. Suosittelenkin kaikkia aiheesta kiinnostuneita tutustumaan niihin muistaen kuitenkin, että elokuvien ensisijainen tehtävä on viihdyttää, joskus realismin kustannuksella!

Antti Halmela