» Kuka auttaa auttajaa?

Pelastus- ja ensihoitopalvelutehtävissä kohdataan jatkuvasti henkisesti arkityön normaalin kuormittavuuden ylittäviä järkyttäviä kokemuksia ja kuormittavia tapahtumia joko tapahtuman uhrien kohtaamisen kautta tai joutumalla itse vaaralle alttiiksi. Näitä tilanteita voivat olla esimerkiksi vaativien potilaiden kohtaaminen, väkivaltatilanteet, vakavat onnettomuudet, lapsi-potilaiden kuolemat, teinien itsemurhat, omaisten surun kohtaaminen, oma osallisuus liikenneonnettomuuteen hälytysajoneuvolla, työtoverin vammautuminen tai kuolema sekä läheltä piti -tilanteet. Näiden kokemusten tiedetään heikentävän sekä työtehoa että työssä jaksamista.

Pelastus- ja ensihoitopalveluammatteihin hakeutuu tietoisesti ihmisiä, jotka ovat mieltäneet ammattiin liittyvät vaarat ja stressitekijät etukäteen ja joilla on auttamisen halu sekä ammatin vaatima hyvä stressin sietokyky vaikeista tilanteista selviytymiseen. Ikävä kyllä, joskus oletuksena on, että näihin tehtäviin ei henkisesti heikkoja hyväksytä ja harhaudutaan ajattelemaan, että auttajat ovat fyysisesti ja psyykkisesti vahingoittumattomia. Kuitenkin todellisuudessa terve ihminen reagoi sekä fyysisesti että psyykkisesti tapahtuman ollessa tarpeeksi kova ja puhutteleva. Nämä tilanteet aiheuttavat niin voimakkaita reaktioita, että niiden käsittely jälkikäteen on tarpeen.

Suuronnettomuusharjoitus, Rauma
Suuronnettomuusharjoitus, Rauma

Työhön liittyvien järkyttävien kokemusten osalta on monia suojaavia tekijöitä, jotka nostavat järkyttymiskynnystä ja jokainen kehittää itselleen psyykkisen puolustusmekanismin ammatissa jaksamiseksi. Suojaavia tekijöitä ovat koulutus, kokemus, ammattirooli ja työyhteisön jatkuva tuki. Ajan myötä saatetaan kuitenkin kehittää traumaattista stressiä vastaan myös kielteisiä torjuntamekanismeja, kuten esimerkiksi uhrien hädän huomaamatta jättämistä, asiatonta käytöstä tai huulenheittoa sekä yleistä kyynisyyttä.

Perinteisesti pelastuslaitoksilla traumaattisia tapahtumia puretaan omissa porukoissa työpaikalla tai vapaa-ajalla. Tämän lisäksi työnantajan tulee tarjota työntekijöilleen psykososiaalista tukea jatkuvasti ja aktiivisesti aina tarvittaessa. Mikäli psykososiaalista tukea tarjotaan vain erityisen raskaan traumaattisen tapahtuman jälkeen, ei saada parasta tulosta. Koska työn henkisen rasittavuuden luonne on tiedossa, tulee henkiseen työsuojeluun valmistautua etukäteen luomalla psykososiaalisen tuen organisaatiopolku.

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ensihoidon palvelualue sekä Suomen palopäällystöliiton henkisen työsuojelun toimikunta ovat aloittaneet yhteistyön tekemisen valtakunnallisen toimintamallin suunnittelemiseksi ja jalkauttamiseksi. Toimikunnan tarkoituksena on kartoittaa psykososiaalisen tuen nykytila pelastuslaitoksilla, järjestää aiheesta koulutusta ja tehdä pelastuslaitoksille esitys yhteisestä toimintamallista. Toimintamallin suunnittelussa tullaan huomioimaan henkisesti raskaista tehtävistä palautumiseksi kehitetyt jälkipurku ja jälkipuinti- menetelmät. Ne eroavat toisistaan siten, että jälkipurussa tapahtumat käydään ohjatusti läpi lähinnä ajatusten tasolla, sillä traumaattisen käsittelyprosessin mukaan sokkivaiheessa tunteet pysyvät vielä poissa. Lisäksi käytössä ovat työterveyshuollon järjestämät palvelut sekä työnohjaus. Pelastuslaitoksille ryhmämuotoiset työnohjaukset sopivat hyvin, sillä työtä tehdään yleensä vähintään kahden hengen ryhmissä. Meitä pelastusalan hyvin tuntevia työnohjaajia onkin Suomessa jo muutamia.

Työsuojelulaki edellyttää fyysisten ja psyykkisten uhkien torjuntaa. Käytännöt eri puolilla Suomea ovat kuitenkin monenkirjavia ja osin puutteellisia. Jotta asia korjautuisi valtakunnallisella tasolla pysyvästi, tulisi psykososiaalisen tuen järjestäminen säätää lakisääteiseksi, aivan kuten mielenterveystyöntekijöiden työnohjauskin on.

Petri Liukkonen
lääkintämestari
Suomen palopäällystöliiton henkisen työsuojelutoimikunnan jäsen
työnohjaaja
opettaja

 

ScreenHunter_94 Nov. 28 16.25 Olen vajaa viisikymppinen turkulainen ja työskentelen Raumalla lääkintämestarina. Ensiaskeleet tähän johtavalla tiellä otin 1990-luvun alussa valmistuessani palomieheksi. Ensihoito oli alkanut kehittyä nopeasti, joten oli huumaavaa olla mukana ensihoidossa ja sen kehityksen aallossa. Olen saanut olla mukana luomassa ensihoito- ja lääkintäesimiesjärjestelmää sekä kehittämässä suuronnettomuuksien johtamista Satakunnassa. Työkokemuksen karttumisen myötä pelastus- ja ensihoitotöiden raskaus tuli ilmeiseksi. Kiinnostuin työssä jaksamisen kehittämisestä ja aloitin työnohjaaja-opinnot. Suomen palopäällystöliiton avulla järjestin Tampereella Suomen ensimmäisen seminaarin, jonka aiheena oli psykososiaalisen tuen järjestäminen pelastuslaitoksilla. Sittemmin seminaareja on järjestetty menestyksekkäästi edelleen vuosittain. Tällä hetkellä järjestelyistä vastaa Suomen palopäällystöliiton henkisen työsuojelun toimikunta, jossa ilokseni minulla on etu olla mukana. Nyt lääkintämestarina minulla on mahdollisuus tehdä töitä sekä kehittyvän ensihoidon että työssä jaksamisen hyväksi. Pedagogisesta osaamista on tässä myös hyötyä, joten pokkaan hyvillä mielin todistuksen opettajan pätevyydestä parin viikon kuluttua.