» Jokainen on auttamisen arvoinen

Loukkaantumiseen tai kuolemaan johtavia tieliikenneonnettomuuksia tapahtuu Suomessa yli 5000 vuosittain ja vuonna 2015 Suomessa menehtyi tieliikenneonnettomuuksissa 260 ihmistä sekä loukkaantui 6400 ihmistä. Kokonaisuutena Suomessa tapahtuu noin 30 000 tieliikenneonnettomuutta vuosittain. Valistamisen ja kouluttamisen vaikutuksesta sekä autojen ja teiden turvallisuuden parantamisen ansiosta tieliikenneonnettomuudet ja niissä loukkaantuneet ovat vähentyneet. Mutta huomioitava on, että jokainen tieliikenneonnettomuus on turha.

Ihmishenki on auttamisen arvoinen. Tästä syystä auttamisvelvollisuutta määritellään tieliikenne-, pelastus-, poliisi- ja rikoslaissa. Tiivistetysti voidaan todeta, että jokainen ihminen on velvollinen auttamaan onnettomuuden sattuessa omien tietojen, taitojen ja kykyjensä mukaisesti sekä jokainen ihminen on oikeutettu saamaan apua onnettomuuden sattuessa.

Mikä on syynä siihen, että onnettomuuden sattuessa on edelleen niitä ihmisiä jotka havaitsevat onnettomuuden mutta eivät pysähdy onnettomuuspaikalle vaan jatkavat suoraan matkaansa ja matkansa aikana soittavat yleiseen hätänumeroon 112 ja ilmoittavat onnettomuudesta ja kertovat ajaneensa ohi? Miksi ihminen ei pysähdy onnettomuuspaikalle? Miksi ihminen ei selvitä avuntarvetta? Miksi ihminen ei auta? Miksi ihminen ei anna hätänumeroon arvokkaita lisätietoja onnettomuudesta? Mitä ihmiset pelkäävät? Pelkäävätkö ihmiset omalla toiminnallansa vaikeuttavan onnettomuustilannetta ja toimivansa väärin? Ei tarvitse pelätä. Mikäli ei todellakaan tiedä, mitä pitää tehdä, niin hätänumerosta annetaan yksinkertaiset ja selkeät toimintaohjeet ammattiavun saapumiseen asti. Pelkäävätkö ihmiset oman tai työnantajansa edun puolesta? Menetänkö jotain omaa tai menetänkö työpaikkani? Hetkellinen haitta on selvä, mutta auttamistilanteen aiheuttamia menetyksiä varten on Suomessa olemassa vakuutukset sekä viime kädessä Valtion konttori.

Auttamisvelvollisuuden täyttämisestä kiitetään, ei rangaista. Jokaisen on syytä miettiä itsekseen onnettomuutta omalle kohdalleen. Miltä tuntuisi joutua onnettomuuteen, loukkaantua, olla vaarassa ja katsella, kun ihmiset vain ajavat ohi? Haluaisitko sinä, että ohikulkija pysähtyisi paikalle ja kysyisi: ”Mitä tapahtui, Oletko kunnossa, Sattuiko pahasti, Kuinka voin auttaa”. Valitettavan usein olen matkalla onnettomuuspaikalle tietäen vain, että ”Ohikulkija ilmoitti jonkun ajaneen mettään”. On todella vaikeaa suunnitella pelastustoimintaa kyseisellä tiedolla. Olen itse myös vapaalla ollessani kahdesti osunut onnettomuuspaikalle ensimmäisten joukossa. On se vaan hieno tunne, kun pääsee auttamaan ja tukemaan, vaikka oma aikataulu menee sekaisin. Olen ollut myös henkilökohtaisesti liikenneonnettomuudessa vuosia sitten. Tuntui todella hyvältä, kun ensimmäinen ohikulkija pysähtyi auttamaan ja juttelemaan.

Katollaan

Onnettomuuspaikalle osuessa on tärkeintä, että pysähdytään ja selvitetään, mitä on tapahtunut ja mikä on tilanne? Selvitetään loukkaantuneiden määrä ja mahdollisuuksien mukaan pelastetaan välittömässä vaarassa olevat henkilöt. Estetään lisäonnettomuuksien tapahtuminen varoituskolmioilla sekä liikenteenohjaamisella. Soitetaan hätäpuhelu numeroon 112.

Monesti onnettomuustilanteessa pitäisi tehdä monta asiaa samanaikaisesti. Mikäli olet yksin, niin maalaisjärjen mukaisesti on keskityttävä suurimpiin vaaroihin ja tärkeimpiin tehtäviin ensin. Yksin voi tehdä vain yhden asian kerrallaan. Mahdollisuuksien mukaan on syytä pysäyttää muita ohikulkijoita onnettomuuspaikalle auttamaan tekemättömissä tehtävissä.

Vähintä mitä onnettomuuspaikalla on tehtävä:
1. PYSÄHDY
2. SOITA 112
3. KERRO HAVAINTOSI
4. TOIMI ANNETTUJEN OHJEIDEN MUKAISESTI

Mitä pitäisi olla jokaisella autossaan:
1. VAROITUSKOLMIO
2. KELTAINEN HUOMIOLIIVI
3. HYVÄ ENSIAPULAUKKU
4. KÄSISAMMUTIN
5. TURVAVYÖLEIKKURI
6. KÄSIVALAISIN

Turvallista kesää!

Toni-Pekka