» Aika velikultia

Palokunta tai nykymuodossaan pelastuslaitos on työpaikkana varmasti jotain täysin erilaista kuin mikään muu. Varmasti jo ensimmäisen lauseen jälkeen olen tuolla kommentilla saanut jotkut lukijat (jos niitä nyt edes on yhtään) näkemään punaista ja vetämään palkokasvirykelmän ilmastointikanavaan ajatuksella, että “mikä siinä nyt muka niin ihmeellistä on?”. Siellähän ne vaan makaa sohvalla ja katsoo telkkaria päivät pitkät, kun ei tuo paloauto ole minnekään liikkunut koko päivänä. Aiemmin tässäkin blogissa on käyty läpi pelastuslaitoksen eri työnkuvia ja niistä voi päätellä, että ei se pelkkää istumista ole. Tarkoitus ei kuitenkaan ole tällä kertaa paneutua sen suuremmin niihin tekemisiin tai tekemättä jättämisiin.

palomieskuvaErilaisen työpaikan palokunnasta tekee sen työyhteisö ja nyt tarkoitan sitä raskaimman fyysisen työn tekevää operatiivista osaa yhteisöstä. Se porukka, joka viettää toistensa kanssa vuorokauden kerrallaan, joka neljäs päivä noin pääsääntöisesti. Siihen kuuluvat palomiehet, ensihoitajat, paloesimiehet sekä tilannekeskuspäivystäjät. Jo pelkästään tuo työaika, 24 tuntia yhtäjaksoisesti, tekee työstä ja työpaikasta väkisinkin erityislaatuisen. Ne samat naamat, ne tietyt jutut, ne tietyt rutiinit ja ne uudetkin tempaukset. Kuitenkin miesvaltainen työyhteisö, jossa on sen mukaiset jutut. Palokunnassa vaaditaan tietynlainen huumorintaju, jossa ei voi olla haudanvakava tai olosta tulee kovin raskasta. Jos täällä ei mitään muuta opi, niin oppii nauramaan itselleen. Paikka, jossa joskus saa rankkaakin vinoilua mistä tahansa asiasta, mutta pohjimmiltaan se tarkoittaa suurimman luokan välittämistä.

Sitten on niitä hetkiä, kun jokin menee vinoon. Elämä näyttää sitä huonompaa puolta joko yksityiselämässä tai työoloissa. Joku keikka ei välttämättä ole mennyt ihan putkeen tai jokin muu surkeiden sattumusten sarja. Silloin ainakin itse on voinut kokea oman työporukan tuen. Se voi olla hiljaisempaa tai äänekkäämpää. Lähes aina löytyy ihminen, jonka kanssa mieltä painavan asian on voinut purkaa ja saa ainakin hetken helpotuksen sysimustaan ajatusmaailmaan. Paikka, jossa voi oikeasti tuntea kliseisen fraasin “kaveria ei jätetä” konkretisoituvan.

Palokunta on työmaa, jonne ei kannata tulla viekkaudella tai vääryydellä. Palokunta on paikka, jonne kannattaa tulla avoimena omana itsenään. Itseään ei kannata ottaa liian vakavasti, eikä kannata olla herkkä suoraan puhumiselle. Palokunnan operatiivinen työyhteisöön tuleminen alkuun on äärimmäistä nuorallatanssia ja taiteilua löytääkseen oman paikkansa. Ihan erilaista kuin melkeinpä missään muualla. Mutta kun sen paikkansa löytää, niin enpä ainakaan itse paljon parempaa työpaikkaa tiedä. Kiittäminen on jokaista neljää työvuoroa palomiehineen, ensihoitajineen ja paloesimiehineen. On ollut helpompi jaksaa tällaisessa porukassa eteenpäin.

Otsikon sanat ovat Tuntemattoman loppusanat, jotka sopivat hyvin myös kuvaamaan tätä porukkaa, jonka kanssa on SAANUT tehdä töitä nämä melkein kuusi vuotta. Tunnen olevani etuoikeutettu.

ensihoitajakuva

 

 

 

 

Kiitos ja Anteeksi

Henry

Yksi kommentti artikkeliin ”» Aika velikultia

  1. Moron !

    Terveiset täältä vuorotteluvapaalta. Olit unohtanut tuosta työporukasta palomestarit jotka ovat joukkuepelaajia muiden joukossa ja tekevät omalla vuorollaan päivystävän palomestarin tehtäviä. Muutamia vuosia myös palomies ja esimiestasossa rynnineenä ei näkisi jatkossakaan kuuluvansa ryhmänsä ulkopuolelle.
    Tosin päivystävien palomestarien ryhmäkoko on sitä luokkaa että vuoro natsaa harvemmin.
    Ollaan ainakin hengessä mukana 😉
    Soon moro ja kevään jatkoja

Kommentointi on suljettu.